Tule mukaan RunFestiin!

Saat ilmoittautumisesta alennusta käyttämällä kuponkikoodia juoksuaika

Juoksuaika haluaa osaltaan kannustaa työyhteisöjä osallistumaan liikunnan edistämiseen. Se on työyhteisön etu. Liikunnan vaikutus työtehoon ja työssä jaksamiseen on kiistaton. Siksi meistä on mahtavaa olla toteuttamassa erityisesti työyhteisöille suunnattua hauskaa RunFestiä.

RunFest on hyväntuulinen henkilöstö- ja asiakastapahtuma johon voivat osallistua ihan kaikki – ikään, kokoon, sukupuoleen ja kuntoon katsomatta. RunFest liikuttaa siis koko työyhteisöäsi – ilon kautta ja joukkueen voimalla.

RunFestiin kuuluu 5 hengen joukkueena suoritettava puolimaratonviesti ja/tai puistosuunnistus. Matkaa voi taittaa kävellen, hölkäten tai juosten, yhdessä tai erikseen. Tärkeintä on, että jokainen saa endorfiiniä liikkuessaan tavalla tai toisella vähintään 4,2km:n matkan. Innokkaimmat saavat kuntoilla vaikka koko puolimaratonin.

Liikunnan jälkeen RunFest-kylässä saadaan toiset endorfiinit nauttimalla itse tuoduista tai catering-kumppanilta tilatuista eväistä, kesäillan tunnelmasta, live-musiikista ja leppoisasta yhdessäolosta. Kaupungin parhaaseen puistoon rakennettu RunFest-kylä on anniskelualuetta

Paras viestikapula, joukkueasu ja parhaat kannustajat palkitaan.

Liikkumalla kerrytetään varoja hyväntekeväisyyteen ja urheiluseuratoimintaan vähintään euro/liikuttu kilometri.

RunFestin konseptilla toteutetut tapahtumat keräävät Tanskassa yli 200 000 osallistujaa vuosittain!  Suomessakin kasvu on kovaa ja asiakaspalaute erinomaista.

RunFestin ainutlaatuinen yhteisöllinen tunnelma kannattaa kokea!

Juoksuaika tarjoaa mahdollisuuden osallistua RunFest-tapahtumaan 20 euron alenuksella/joukkue. 

Alennus hyödynnetään ilmoittautumisen yhteydessä käyttämällä kassalla kuponkikoodia: juoksuaika

Kiitos osallistumisestanne. RunFestissä nähdään!

juoksuaika & RunFest | juoksuaika

Turku

Kupittaan­puisto –
13.6.2019

Tampere

Ratinannokan­puisto – 22.8.2019

Helsinki

Meri- ja Kaivopuisto – 29.8.2019

Oulu

Ainolan puisto –
5.9.2019

Hyväntekeväisyys

YHTEISTYÖSSÄ

HIFK Yleisurheilu
Tampereen Pyrintö
Turun Toverit
Turun Urheiluliitto
Turun Weikot

SEURAA MEITÄ

OTA YHTEYTTÄ

© RunFest 2017 | Sivun toteutus Markkinointitoimisto Tovari